lauantai 6. tammikuuta 2018

Uudelleen Utö


”Utön kylä on kiehtova sekoitus historiaa ja nykypäivää. Pohdiskelimme usein, millaista todellinen elämä on saarella. Paikassa, jossa luonto päättää ja sinä sopeudut. Paikassa jossa ihminen on yksi pieni kaarnapursi suuremman kokonaisuuden keskellä”





Blogia hieman seuranneet tietävätkin kesäisestä käynnistämme aavan meren tuolla puolen eli Utössä. Nousevien tuulien vuoksi käyntimme jäi silloin liian lyhyeksi. Tuo mysteerisin karu ja kaunis saari jäi kummittelemaan mielen sopukoihin. Syksyn saapuessa ja Apollon noustessa kuivalle maalle kypsyi ajatus talvisesta saarivierailusta. Heitettyäni ajatuksen ilmoille, sain sisarukseni innostumaan reissusta. Olin kaavaillut reissun ajankohdaksi joulun välipäiviä ja siitä lähettiin liikkeelle.



Ensin selvittelin, että onko turistille tarjota tuona aikana majapaikkaa. Yhteys Hannas Horistontin Hanna Kovaseen ja majapaikka seurueellemme oli järjestetty. Nauvon Pärnäisistä Utöseen kulkevan Eivorin aikataulut selvittelin myös ja varmistelin hyvistä nettiaikatauluista huolimatta, että olin ymmärtänyt aikataulut oikein. Ja kyllä vain varustamo kuittasi, että matkaan päästäisiin 26.12 ja paluu tapahtuisi 29.12.

Eivorin oli määrä startata Pärnäisistä 8:30, joten siirryimme Nauvoon jo edellisenä iltana. Ajomatka pääkaupungista oli mustaakin mustempi ja synkkääkin synkempi. Eteen näki tasan ajovalojen verran. Nauvon lautta kulki pyhäpäivästä huolimatta usein, mutta senkin aikataulut kannattaa ennalta selvittää, jottei lauttarannassa tarvitse turhia odotella. Lauttamatka tarjosi säkkipimeyttä ja sadetta, joten lautta olisi voinut ajaa vaikka ympyrää ilman, että siitä olisi ollut mitään tietoa. Vastarannalle tömpsähdimme kuitenkin 10 minuuttia myöhemmin.

Olimme varanneet huoneet Stallbackenista, joka on hotelli 4 km päässä Nauvon keskustasta. Myös tämä paikka tarjosi loistavaa asiakaspalvelua. Suosittelen! Miljöökin varmasti on oikein soma, me näimme valitettavasti siitä vain otsalampun valokeilan verran. Majoituimme sysipimeällä ja lähdimme aamulla ennen aavistustakaan minkäänlaisesta sarastuksesta. Ei sentään satanut ja tuuliennusteetkin olivat tipahtaneet alas. Olimme varanneet hyvin aikaa siirtymiseen ja olimmekin ”Eivorin rannassa” hyvissä ajoin. Autot parkkiin ja kamat kantoon. Kamat saatiin Eivorin autokannelle rullakoihin, joten rinkkojen, kärryjen ja kylmälaatikoiden kanssa ei tarvinnut tunkeutua matkustamoon. Satuimme saamaan hyvät paikat hytistä, jossa oli hyvin tilaa viisihenkiselle seurueellemme. Saimme seuraksi valtavan kokoisen ja leppoisan koiran leppoisine omistajineen.

Eivorin lähtiessä liikkeelle alkoi jo taivaanrannassa siinnellä valonkajo. Sää oli tyyni ja sateeton. Odottelimme hetken ennen kuin kehtasimme lähteä kärkkymään Eivorin hyväksi kehuttua aamiaista. Kesällä ja kunnon turistiaikaan saattaa tarjonta olla runsasta, nyt saimme sämpylät ja kaffet. Sämpylät oli itse koottuja ja tuoreita eli ei mitään huoltamoiden vakuumeja. Voissakaan ei oltu säästelty… Seurueemme nuorin jäsen, nelivuotias Sanni olisi kaivannut puuroa, mutta pillimehu vei onneksi huomion tältä yllättävältä mieliteolta.

Olimme ennalta varautuneet, että matkasta tulisi pitkä ja piimäinen, mutta ehkä tuo lomamoodi ja tietoisuus, ettei voi itse matkaa nopeuttaa, sai meidät relaamaan siinä määrin, ettei matkanteko missään vaiheessa ruvennut tuntumaan takapuolessa. Eivorin ensimmäinen etappi oli Nötön kylän laituri. Siellä en kyllä nähnyt kenenkään poistuvan tai nousevan kyytiin. Toisaalta tuijotin silmä kovana pylly pystyssä pulikoivia joutsenia ja muutenkin kylämiljöötä, jossa olimme vierailleet kesällä 2016. Etenkin Sanni oli innoissaan joutsenista ja niitä keikkuikin rantojen tuntumassa yllättävän paljon. Mietittiin, että lähteekö ne etelämmäksi, jos meri pysyy auki koko talven?

Eivor jätti Aspön väliin, joten etenimme etuajassa. Satamia jätetään ajamatta, jos niihin ei ole kukaan jäämässä tai nousemassa kyytiin, joten henkilökunnalle kannattaa etukäteen kertoa suunnitelmistaan, jottei vahingossa missaa lauttaa. Seuraava saattaa tulla päivien päästä. Jurmon kohdalla kipaisin kannelle katselemaan maisemia. Olimme viime kesänä pyörähtäneet satama-altaassa, mutta sää esti meitä kiinnittymästä eli olin jälleen lähellä, mutta niin kaukana. Aika paljon porukkaa jäi Jurmoon, liekö olivat tulossa takaisin samana päivänä paluulautalla?

Jurmosta näkeekin jo Utön majakan. Ja sitähän täytyi kannella käydä vähän väliä ihmettelemässä. Matka Aspön jälkeen saattaa olla hyppystä, sillä tuolla välillä ei juurikaan ole saaria rikkomassa aallokkoa. Eivor saavutti Utön 45 minuuttia etuajassa ja siitä huolimatta Hanna oli meitä mönkkäreineen vastassa. Taitavat saarelaiset olla hyvin perillä muuttujista. Kimpsut ja kampsut mönkkärin kyytiin ja me jalkapatikassa luotsimökille. Sää oli hyvä, muutama aste plussaa ja ei juurikaan tuulta. Tuntui jälleen epätodelliselta olla Utössä. Teki mieli nipistellä poskia, todetakseen vain että onhan tämä varmasti totta. Olimme myös varautuneet, että mikä tahansa saattaa mennä pieleen ja matka jäädä tekemättä. Tähän asti kaikki oli sujunut täydellisesti.

Majoituimme luotsitalon kahteen makuuhuoneeseen Hannan ystävällisellä ja iloisella avustuksella. Luotsitaloa vuokrataan huoneittain ja siellä on kaikille yhteinen keittiö, olohuone ja vessa-suihkutilat. Veli lapsineen majoittui perhehuoneeseen ja minä ja sisko vastapäiseen makkariin, missä olisi ollut tilaa myös harmillisesti mantereelle jääneelle Apollon Katpeenille (Sannin versio kapteenista). Me saimme seuraa vasta viimeisenä iltana eli levittäydyimme peleinemme olohuoneeseen. Päivä oli jo siinä vaiheessa ollut pitkä, joten äkkiä murkinaa naamaan. Havshotell on talviaikaan kiinni, joten omasta aterioinnista kannattaa huolehtia jo etukäteen, joko tuomalla omat ruoat mantereelta, ostamalla ne Utö Handelista tai tilaamalla etukäteen Hannalta. Me toimme mantereelta ja täytimme varastoja Handelin valikoimasta. Kauppa oli Tapanina tunnin auki ja me kävimme tietenkin ostoksilla odottaessamme majakkakierroksen alkua. (Välikommenttina, että kuulin  huhua Havshotellin siirtyvän uusille omistajille, jotka aikovat pitää hotellin auki ympäri vuoden).

Utöhypeä oli nostatettu jouluaattona kuuntelemalla vanhasta Celestonista tarinaa S/S Park Victoryn haaksirikosta. Ja osasinhan itsekin kerto jotain saaresta ja sen historiasta. Hannan majakkakierros alkoi 16:00 ja hieman ennen sitä syttyivät majakan valosoihdut. Hanna kertoi tarinoita Utöstä ja majakasta johdattaen meidät majakkakirkkoon. Pitkä päivä teki tehtävänsä ja Sanni painui kirkon rauhoittavassa tunnelmassa untenmaille. Toinen minireissaaja Paavo 7v. kuunteli vaikuttuneena Hannan kertomuksia. Hannalla on taito saada tarinat elämään ja voittaa kuulijakuntansa puolelleen. Paavokin jaksoi keskittyä ihailtavasti koko kierroksen ajan, sillä Hanna osaa muokata tarinat kuulijakuntaan sopivaksi. Tositarinaa sadun muodossa.  

Kierroksen aikana pimeys oli verhonnut saaren. Onneksi saarella on katuvalot ja niissä upouudet ledit. Katulamput sammuvat 23:00, vain luotsivalo jää palamaan. Pitkästä päivästä huolimatta pelailimme illan lautapelejä ja nautimme elämän ihanasta keveydestä. Puolilta öin kävimme pehkuihin nukkuaksemme makiasti. Muksujen mahat murisivat yhdeksän aikoihin, joten silloin nousimme aamiaiselle. Taivas näytti puolipilviseltä ja sää siis loistavalta. Suunnitelmissamme oli lähteä Handelin kautta tutkimaan saarta. Saariyhdistyksen ylläpitämä kauppa on hyvin varusteltu, siitäkin huolimatta että täydennystä tulee mantereelta Eivorin mukana ja pyhät sekoittavat täydennysrutiineja.

Lähdimme tallustamaan kohti Bönehusettia, sillä olimme saaneet vinkin, että kirkon kirjaillut alttariliinat olisivat vielä joulun jäljiltä esillä. Normaalisti ne ovat auringon uv-säteiltä suojassa peitteiden alla. Ovien piti olla auki, mutta yllätykseksi aina auki olevat ovet olivatkin lukossa. Tyydyimme kurkkimaan ikkunoista ja moikkailemaan saarelaisille. Jatkoimme matkaa kohti niittyä ja hautausmaata. Utössä kulkiessa kannattaa selvittää missä ei saa kulkea ja missä on suositeltavaa kulkea. Nämäkin vaihtelevat vuoden aikojen mukaan, mutta kuljetpa koska tahansa niin kunnioita aina herkkää luontoa ja tietenkin saarelaisia ja heidän yksityisyyttä.

Kesäisin Utö vilisee käärmeitä, joten tämä käärmekammoinen kulki ihan ilolla ja rennoin mielin. Olimme varautuneet henkisesti karmeisiin keleihin ja vaatetusvarustuksemme oli sen mukaista. Saarella pärjäsi loistavasti kerrospukeutumisella ja tuulta pitävillä kuorilla. Päivä oli upea, sillä aurinko näyttäytyi vähän väliä. Tuulta suunnilleen 10 m/s. Kuulimme, että saarta oli koetelleet tänä syksynä ja talvena useat myrskyt ja sateet, vaikka yleensä joulukuussa Utössä paistaa mannerta useammin aurinko. Aurinko kutitteli nenänpäätä ja tuuli sai posket punertamaan ja mielen keveäksi ja vireäksi. Palasimme majapaikkaamme ruoanlaittopuuhiin ja kaavailimme iltapäiväksi reissua eteläkärkeen aaltoja katsomaan.

Satuin paikalle kun kyläläiset kokoontuivat kaupalle pokkaamaan Maalla-lehden Ihanin Kylä -palkinnon. Katselin sivummalta tätä iloista tapahtumaa ja olin onnellinen saarelaisten puolesta. Saarelaisten välinen yhtenäisyys oli aistittavissa ja joukon ikähaitari oli ihailtavan pitkä. Tällainen palkinto on upea, mutta se lisännee turismia, mikä on elinvoimaiselle saarelle elinehto, mutta luonnolle rankka rasite. Osa ihmisistä kun ei ole kovin ajattelevaisia toiminnoissaan. Saarella on ymmärrettävästi paljon kulkemisen ja käyttäytymisen suhteen toiveita ja ehdotuksia ja kulku siellä on vielä melko vapaata. Eli aitoja ja kieltokylttejä on vähän, mikä mm. pitää saaren idyllisenä. Mutta tämä edellyttää, että kotirauhaa, yksityisyyttä ja luontoa kunnioitetaan. Riittävä määrä tötöilijöitä tulee takaamaan sen, ettei enää toivota, vaan kielletään ja sitähän ei kukaan toivo. Muistetaan siis se, että saari on monen ihmisen ja eläimen koti. Me olemme siellä vain käymässä, eikä meidän kuulu jättää jalanjälkeämme sinne!

Päivät soljuivat raukeina ja rentoina. Tunnit sulautuivat toisiinsa, saaren rento tunnelma tarttui. Istuimme veljeni kanssa luotsimökin terassilla ja ihmettelimme ulapan tyrskyjä, linnun laulua, peltiä valotolpassa ja milloin mitäkin näkökenttään osunutta. Näimme myös luotsin ja kutteristit toimissaan, kun he valoisalla veivät luotsin ja pimeällä hakivat takaisin. Kunnioitus tuota ammattia kohtaan vaan kasvoi. Moni luulee Utön olevan karu ja kyseli kuinka siellä pärjää. Ja miten saitte ajan kulumaan? Vastasimme, että pärjäähän siellä vakiasukkaatkin ongelmitta. Asennekysymys ja kyllä Utön tunnelma vaan vie mennessään. Tarttuu, tempaa mukaansa ja rauhoittaa. Osuu sieluun. Ajankulun kanssakaan ei ollut mitään ongelma. Lapsetkaan eivät kertaakaan valitelleet tylsyyttä, mikä saattaa tuon ikäisille olla ihan tavasana. Vietimme kaksi ja puoli vuorokautta ikimuistoisia hetkiä ja uskon, että palaamme vielä. Joko kesällä omalla veneellä tai talviaikaan Eivorilla. Utötä on vaikea selittää tai sitä mikä siinä eniten kiehtoo. Kaikille se ei välttämättä sovi, mutta jos luonto on tärkeä ja erähenkeä löytyy, niin Utössä pärjää varmasti.


Reissumme kotimatkan oli tarkoitus alkaa 5:30 lähtevällä lautalla. Herätyskello soitti sikermän ja yritimme hipsiä hipihiljaa, jottei illalla saapuneet reissaajat häiriintyisi. 4:45 lähdimme kohti Eivoria. Hanna oli ystävällisiesti varannut maitokärryjä valmiiksi ja otsalamppujen valossa etenimme kohti Eivoria. Jossain vaiheessa syttyivät katuvalot ja yöllä muodostuneet lammikot kiiluivat syvinä. Nousimme Eivoriin ja sekunnin tarkkuudella Eivor irtautui laiturista. Matka oli hyppyisempi kuin tullessa ja sysipimeys ympäröi lauttaa. Näkyvyys hytin ikkunasta oli täysi nolla. Jurmosta nousi matkalaisia kyytiin ja taas käväisin kannella. Kolmas kerta lähes Jurmossa. Nötö ajettiin ohi ja Aspöstä nousi rouva rollaattorin kanssa kyytiin. Ihailen. Berghamn jätettiin myös ajamatta. Olimme huomattavasti aikaisemmin Pärnäisissä kuin aikataulussa lupailtiin ja samoihin aikoihin alkoi valoa näkyä. Ajelimme Nauvon lautalle ja taaskaan ei turhia tarvinnut odotella. Sää näytti kohtalaiselta, mutta Kaarinan paikkeilla taivas painui raskaan harmaaksi ja ajosää täyttyi suhjusta. Oli kuin olisimme tehneet aikamatkan johonkin epätodelliseen, joka oli vain mielikuvituksemme tuotetta. Lähdimme pimeydestä, kävimme valossa ja palasimme pimeyteen!


Tuntuu kuin reissu olisi muuttanut jotain sisälläni. En osaa tarkkaan määritellä, mutta joku palanen on liikahtanut johonkin suuntaan. Ehkä aika näyttää mikä se suunta on. Vietin myös kolme seuraavaa yötä Utössä, alitajuntani teki siis paluuta saarelle!

Kiitos Utö ja kiitos matkaseurueeni, olette upeita!




keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kuvakimara Utön kesästä

Minimatruusi Mauno

Pullasuti Urho




Näkymä Hannas Horisontin laiturista





Majakkakirkko

Pärekatto




































Majakan punnuskuilu

Portaat Majakkakirkkoon

Majakkakirkko