lauantai 30. joulukuuta 2017

Utö -unelmien täyttymys

Tässäpä tarinaa viime kesän utön reissulta, olkaatte hyvät!
Tarina on osa kesän Lokistories:n järjestämää lokinavigointikisaa ja yksi lokirastisatama. Juttu on ensijulkaistu Lokistories-palvelussa.


Majakka on asia, joka kiehtoo kaupunkilaista ja ennen veneilyharrastustamme se oli myös asia, joka konkretisoitui lähinnä kuvina. Oma vene mahdollistaa myös majakkavierailut, tosin monelle majakalle pääsee ilman omaa venettäkin *vinkvink*. Vuosi sitten ajatuksena oli matkata Utöseen, pääsimme Nötöön. Kun valikoiduimme lokiretkueeksi, oli selvää että Utö otetaan tänä vuonna haltuun. Tuulet meinasivat pistää kampoihin, mutta meillä oli onneksi aikaa odottaa. Odotimme ensin Nauvossa, josta pääsimme kätevästi Seilin lokirastille yhteysaluksella. Seilin ja Utön välissä oli lokirastisatama Bodö, joka taas on ihan Utöväylän huulilla. 



Seilasimme Utöön käsittämättömän tyynessä kelissä. Keli oli kuin lonkeroa, vaikkei sumua ollutkaan. Jännä juttu miten jännittää, on vettä sitten juuri ja juuri syväyksen verran tai sitten ihan hitosti enemmän. Keli oli turvallinen ja meillähän on Apollossa kaksi konetta, mutta silti mieli rupesi kehittelemään omiaan ulapalla, jossa horisontti sekoittui taivaaseen. 
Mutta kuinka upeaa oli saada Utön majakka silmiin ja tajuta, että tuolla me kohta oikeasti olemme. Siis ihan oikeasti, enää mikään ei voi mennä pieleen! Pistimme kiulun hotellin laiturin poijuun ja kävimme hotelilla kyselemässä lokirastin perään. Palvelu oli tympeää ja sitä korosti pihalla luikerrellut kyyrme. Kahdesta toisistaan riippumattomasta asiasta tuli yksi. Kipitimme Hannas Horisontin kahvilaan, jossa palvelu oli priimaa. Itse Hanna ei ollut paikalla, mutta ystävällinen nuorukainen hoiti hänet puhelimen päähän. Hanna hoiti tervetulotoivotukset lämmöllä ja aidosti, ihan kuin olisi odottanut juuri meitä. Edellinen palvelutympeys kaikkosi mielistämme ja lähdimme innoissamme siirtämään kiuluamme oikeaan eli Hannas Horisontin laituriin. Hannasin laituriin ankkuroidutaan ja en ihan kauheasti pidä ankkurisatamista. Koska en ole koskaan välittänyt opetalla Apollon laiturointia, ei paljon jää vaihtoehtoja eli minä hoitelen ankkurin mereen. Ja tietenkin ankkuroidessamme nousi tuuli ja veneen säätäminen oli kummallista touhua, joka päätyi siihen ettei ankkuri pitänyt. Onneksi pari muuta veneilijää ryhtyi jeesauspuuhiin ja ankkuri saatiin pitoon ilman uutta laituriin ajoa. 
Mutta hitto vie ja hei, olimme Utössä ja suoraan majakan varjossa. Kaikki oli juurikin niin kuin toivoa saattoi. Paitsi että taas kyyrme. Oikeasti ei teoreettisella tasolla tullut yllätyksenä, että saarella on runsas kyypopulaatio, mutta überkäärmekammoisen henkiseen tietoisuuteen se iski täysiä. Ja tokihan koirien puolesta joutui olemaan hemmetin tarkka. Näimme reissumme aikana yhteensä kuusi kyytä, joista kaikki luikkivat karkuun. Tämä käärmekammoinen saattoi siedättyä kyyn verran kammostaan.
Meillä oli ilo saada seuraksemme Aavan venekunta. Aavaan törmäsimme juhannuksena, seuraavaksi Nauvossa, josta yhdessä vierailimme Seilissä ja lopulta jaoimme Utön kokemuksen heidän kanssaan. He ovat sellaisia ylimutkattomia tyyppejä. Veneily yhdistää ja luo uusia ystäviä. Istuimme porukalla ja hämmästelimme, kuinka järjetön tihkukosteus valtasi saaren ja peitti majakankin alleen. Pääsimme näkemään majakan valomiekkojen voiman. Sen kuinka ne halkaisevat voimallaan utuisen taivaan. Järjetön valoteho ja järjetön hetki. Ihan epätodellinen ja UTÖpistinen. Perkele wau!
Lokirastin etuihin kuului majakkakierros, jonne osallistumista ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. Hannas Horisontin Hanna vastasi kierroksesta ja voi ystävät, älkää jättäkö väliin. Olen elämäni aikana nähnyt aika monta esitystä, mutta Hanna vie voiton moninkertaisesti. Mikä mukaansatempaava ja teatraalisen tarinankerrollaninen tyyli, johon on helppo uppoutua. 
Hannan tarinat rönsyilivät, liikkuivat ja elivät niin, että tapahtumat piirtyivät helposti verkkokalvolle. Moni tarina kosketti ja liikutti ja jotenkin Hanna sai kaikesta tosia. Meinasimme jutella lokirastitehtävän puitteissa S/S Park Victory:n haaksirikosta, mutta lokikilpaveneemme ehti edelle, joten mainitsemme vain, että tarina jäi hyvin vahvasti mieleemme. Tosin sen verran knoppaamme kisaveneen tarinaan, että Hanna on saamassa haaksirikossa Hannan perheen auttaman merimiehen jälkeläisiä vielä tämän kesän aikana vieraakseen. Saattaa olla hyvin tunneherkkä ja liikuttava kohtaaminen.
Utön majakka oli juuri niin komea kuin noin ulkona olevan majakan voikin kuvitella olevan. Tiesittekö, että Utö on aivan Suomen aluevesien rajalla ja että Maarienhamina on Hankoa lähempänä, kuten myös Tukholmaan on lyhempi matka kuin Helsinkiin? 
Majakka on näytellyt keskeistä osaa saaren historiassamme. Saari majakoineen on portti Suomen kivikkoisille vesille. Porttia vahtinut majakka on yhdessä luotsien kanssa auttanut merenkulkijoita vuosisadasta toiseen. Utön majakassa on Suomen ainoa majakkakirkko, jossa mekin istuimme kuuntelemassa Hannaa. Mieleeni jäi raskaista tarinoista hieman keveämpi tarina, joka kertoo nykyisen majakan rakentamisesta. Majakkahan on uljas jättimäisistä kivistä rakennettu ”pytinki”. Ensimmäinen työnjohtava oli sen verran viinaan heilahtava, ettei ollut väliä vaikka majakka lähti rakentumaan suunnikkaaksi. Ukko sai onneksi ajoissa kenkää persauksilleen eli potkut ja paikalle värvättiin edeltäjäänsä särmempi mestari. Miten olisi käynyt lähes 40 metrisen suunnikkaaksi muuratun kivipaasin? Myöhemmin majakka on maalattu punavalkoiseksi, joka tarkoittaa viestilippua H eli luotsilippua. Pehmeästi sanottuna majakka kaikessa karuudessaan on kuin Mariannekarkki.
Koko meidän reissumme oli kuin karkki, niin monimakuinen ja moniulotteinen. Kaunis ja syvä! Menkää maistamaan saaristolaiselämää ja karua, mutta silti sisukaan kaunista historiaa!