torstai 8. toukokuuta 2014

Vapun jatkot



"keväinen" Liisankatu
Veneilyn makuun taas päästyämme, emme millään malttaneet maihin jäädä. Kävimme siis vappureissun jälkeen nukkumassa yhden yön kotona ja tekemässä yhden työpäivän ja illalla taas reissuun. Päivän mittaan satoi räntää, rakeita, paistoi aurinko... Melkosta säiden ilotulitusta. 
Minä hyppäsin linkkuun ja tulin julkisilla satamaan. Helsingissä, auringonpaisteesta huolimatta oli järkyttävän kylmä. Se kaupunki on kyllä yhtä tuulitunnelia... 
Satamaa kohti kulkiessa taivaalla oli melkoinen jing ja jang eli puolet taivaasta oli pikimustaa ja toinen taas kirkkaan kaunista. Liisankadun päähän päästyäni avasi musta osio hanat ja raekuulia alkoi putoilla jäätävällä tahdilla. Rakeiden poukkoillessa vasten kasvojani kyselin itseltäni olenko todella menossa satamaan ja veneelle. Jep!

Odotellessani satamaportin avautumista, nappasin lämmikettä eli kuvan mainostaulusta
Venettä ei paljon tarvinnut pakkailla edellisen reissun jäljiltä, joten lähtö olisi sujunut nopeasti. Rannassa auton mittari näytti +2, tosin tyyntä oli. Istuimme tovin veneessä ja pohdimme lähteäkö kotiin vai merelle. Ilmoille heitettiin kysymys, että kumpi on järkevää. Vastauksena tietenkin lämpimässä ja kotisohvalla oleminen on järkevää, ei eveneily. Ei täysjärkinen edes sillä kelillä istuisi veneessä pohtimassa irrotetaanko köydet vai ei. Tuo järkikysymys ratkaisi kaiken ja köydet napattiin irti. Aurinko paistoi jo tässä vaiheessa ja meri oli tyyni. Valitsimme ulomman reitin ja koko aikana näimme vain valtavan armeijanlaivan ja yhden purjehtijan. Kaikki muut olivat jääneet järkevinä kotiin...


Taivas näytti menomatkalla melko metkalta....



Kukas se sieltä kurkistaa?


Vietimme saaressa koko viikonlopun. Vapun epärehellinen kylmyys oli väistynyt vaikka ei reissulla hikoilemaan päässyt. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli jopa laiturit ja kannet jäässä. Vietimme leppoisan ja rauhallisen viikonlopun rupatellen ja nautiskellen. Muutamaan otteeseen tuli saarikin kierrettyä.


Apollo iltavalaistuksessa
Maasta nousee puikkoja
Jyrkänteen reunalla?
Tikka on löytänyt hyvät apajat
Tuli tuli tarpeeseen













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti