perjantai 21. maaliskuuta 2014

Varokaa heikkoja jäitä

auts, työntekö haittaa harrastusta eli bloggaamista. Päässä olisi asiaa ja paljon hyviä juttuja, mutta aikavaras vie kaiken ajan. Täytyy siis tyytyä hätäisiin tynkäjuttuihin, ettette vaan luule minun hiljentyneen. Nyt nostetaan nostalgiakortti pöytään, joka onneksi on ajankohtainen. 


Ylen Elävän Arkiston kätköissä oleva versio löytyy täältä. En tajunnut kuinka olisin saanut sen tähän, joten juutuupilla mennään. Pikku Kakkonen, nalle, animaatio, musiikki ja lopun kähisevällä äänellä sanottu varoitusteksti ovat niin mainioita ja muistoja tuovia. Kukapa ei tuota lapsuuudestaan muistaisi? Vai onko joku joka olisi "välttynyt" kyseiseltä varoitukselta?

Etukevään kadotessa normin maaliskuisen talvikelin alle tuntuu kuin ensin olisi annettu lapselle tikkari ja viety se samantein pois. Helsingin edustalla isommat selät olivat jo auki, ne eivät onneksi ole jäätyneet uudeelleen. Lahdet ja poukamat ovat jäässä ja talvinen keli ei niiden sulamista ole kiihdyttänyt. Talvitunnelmista huolimatta  jäätilanne on kuulemma ennen näkemättömän kehno ja jäälle ei ole asiaa kuin perämeren pohjoisosissa ja lapissa, joten tämä nostalgiapläjäys on ehkä perusteltu...

2 kommenttia:

  1. Ihana ja tosiaankin ajankohtainen postaus! :) Tuota varoitusta ei voi unohtaa ja oppi on mennyt perille, sillä varovaisia ollaan oltu ja aiotaan vastaisuudessakin olla ;) Täälläkin jo isommat selät ovat auki ja lumen määrä on vähentynyt huomattavasti kiitos armaan auringon, jonka pitäisi vielä huomennakin meitä ilahduttaa paisteellaan. Leppoisaa ja lämmintä viikonloppua sinne teille myös! :)

    VastaaPoista
  2. Täällä aurinko räköttää tänään niin mahottoman komiasti, toivottavasti teilläkin. Tänään tuntuu taas, että kevät tulee suorastaan laulaen =)
    Tuli mieleen tuosta videosta, että toimisiko se samalla tavalla jos hahmoina olisi jotkut nykyaikaiset tyypit, kuten Pokemon tai Paavo Pesusieni. Epäilenpä =) Ja ei niillä tietenkään samanlaista nostalgia-arvoa ole kuin tuolla nallukalla.
    Mahtavaa auringonkylpyisentäyteistä viikonloppua. Kohta seilataan!

    VastaaPoista