Böördisbongarinna

Pidän linnuista, liki kaikenlaisista linnuista. Linnut ovat veikeitä ja lystikkäitä. Vilpittömiä! Ja useimmiten vaikuttavia, komeita. Pidän niiden seuraamisesta. Keksin niille tarinoita. Tarkkailen niitä, pyrstön keikautus, nokan heilahdus, naurun tirskahdus, laulun luritus, hypähdys... Oksalta oksalle, rikkumattoman ulapan säröäminen, hiljaisuuteen lipuminen ja rauha. Valtava rieha ja räkätys... Varas ja viekas, ystävällinen ja inhimillinen, tuo ihana laulaja!

Se mistä tämä kirjoittelu sai tuulta alleen johtuu kevään ensiveneilyllä tehdyistä lintuhavainnoista. Toukokuun alussa olisi varmaankin ollut mainiot mahdollisuudet bongailla enempikin kevätmuutossa ja pesäpuuhissa touhuavia lintuja, mutta sumu ja kiikareiden unohtuminen rajoittivat touhua, mutta amatöörille saldo oli kuitenkin riittävä.

Kyhmyjoutsenia päivänpaisteessa

Kohtasimme mm. joutsenia, joita lipui yksinäisinä (toivottavasti paria etsien eikä leskeksi jääneenä), pareittain ja porukoittain. Joutsenessa viehättää sen neitseellinen valkoinen viattomuus ja uskollisuus. Sen raskas, mutta sulavalinjainen komeus. Harmaisessa ilmassa tyrskyjen lomassa valkea joutsen on kuin valo pimeässä. Tyynen meren pinnalla kohti auringonlaskua lipuva joutsenpari.... Rakkautta!

Sumun hetkeksi hälvettyä esiin lipui mustakurkku-uikkupari. Sen verta komeakuosinen vesilinnuksi tunnistettava pariskunta oli, että kuukkelin puoleen oli käännyttävä. Kuvahaku tiesi kertoa, että kuosi passasi mustakurkku-uikkuun. Sopusuhtaisen näköinen pari, siinä ne yhteistuumin hyvässä yhteisymmärryksessä lipuivat pitkin veneen laitaa. Sinisorsapariskunnilla olisi näistä opittavaa, sen verta kovia motkottajia ovat.

Kuva lainattu osoittesta http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/mustakurkku-uikku

Seuran saaressa pesivät lokkilintujen lisäksi haahkat. Enpä ennen tiennyt miltä haahkarouva näyttää. Olisin sijoittanut haahka-läppien perusteella jonkin sortin kanalintuna syvälle Savoon (vaikka ne sanookin siellä haaskan näköinen, mutta kerrankos sitä haahkat ja haaskat sekaisin menee...). Kuten sanotaan, niin matkailu avartaa eli haahka on merialueiden sorsalintu. Eukkohaahka on ukkoonsa nähden varsin olmi, kun taas ukko on koria mustavalkoiseen verhoutuneena.

Kuvan pesivää haahkarouvaa emme häirinneet (kuva otettu kaukaa zoomilla), mutta aamuaurinkoa ihastellessamme aiheutimme sätkyn eräälle toiselle pesijälle. Onneksi häirityn tapoihin kuului hämätä häiritsijää ja suunnata huomio muualle kuin pesään. Lokki olisi käynyt kiinni armotta. Haahkanaaras jätti pesänsä ja me vetäydyimme vähin äänin sinne mistä tulimmekin. Sen jälkeen alkoi metakka, mieletön älämölö merellä. Silloin en vielä erottanut haahkanuorukaista ja -neitoa toisistaan, enkä ymmärtänyt että kyseessä oli soidinmenot. Reilu parikymmentä miespuolista haahkaa piiritti yhtä ainokaista neitoa. Luulin aluksi, että kyseessä on koulukiusaamistyyppinen tapaus, joukolla yhtä vastaan ja mieleni olisikin kovasti halunnut rynnätä apuun. Mutta eihän niin tohdi tehdä, sotkea luonnon kiertokulkua. Tyttö hyppi kiveltä toiselle poikaporukan piirittäessä ja "huutaessa". Olin niin kaukana, etten nähnyt pullistuneita kaulapusseja ja muita eleitä. Kotona, tietokoneen näytöllä ja kuukkeloinnin avulla herttainen(?) totuus paljastui. Frakkiin pukeutuneet poikapolot olivat kosiomatkallaan. Kuka kurnuttaa kovimmin, kuka pullistelee isoimmin, vain yhtä onnistaa... Vaikuttava ja mieleenpainuva kokemus!  

Oivallan taas hivenen enemmän kuinka suuri etuoikeus on päästä meritse kokemaan luonnon rikkaus. Vetää hiljaiseksi, nöyräksi ja kiitolliseksi!